Haemme palveluneuvojaa

Tampereen Vesi kuvituskuva 2

Työ on mielenkiintoista ja monipuolista asiakaspalvelutyötä. Noin puolet työstä on laskutus- ja asiakastietojärjestelmän ylläpitämiseen ja kehittämiseen liittyvää asiantuntijatyötä, johon sisältyy mm. järjestelmien käytön kouluttamista ja perehdyttämistä. Toinen puoli tehtävästä on asiakaspalvelutyötä. Asiakkaita palvellaan monikanavaisesti niin puhelimessa, sähköpostitse kuin asiakaspalvelupisteessä.

Tehtävässä painottuu vahvasti ongelmien ratkaisukyky ja -halu sekä kyky toimia muuttuvissa tilanteissa ja osana tiimiä. Edellytämme soveltuvaa työkokemusta asiakaspalvelu- toimisto- ja myyntilaskutustehtävistä sekä erinomaisia tietoteknisiä valmiuksia. Edellytämme lisäksi sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa ja käytännön englannin kielen taitoa. Edellytämme myös asiakastieto- ja laskutusjärjestelmäosaamista.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ammatillinen perustutkinto, vastaava aikaisempi opistotason tutkinto tai soveltuva korkeakoulututkinto.

Arvostamme muiden kielien osaamista sekä positiivista asennetta.

Aloitus on sopimuksen mukaan.

Lisätietoa tehtävästä antaa palveluvastaava Katri Loikkanen, sähköposti etunimi.sukunimi@tampere.fi, puh. 041 730 4448.
Soittoajat:
28.9. klo 11-12
30.9. klo 11-12
5.10. klo 14-15
7.10 klo 10-12

Hakuaika päättyy 10.10.2022.

Tehtävää haetaan Kuntarekryssä. Linkki hakuilmoitukseen: https://www.kuntarekry.fi/se/jobbar/palveluneuvoja-tampereen-vesi-liikelaitos-tre-02-43-22/