1.12.2023
Tampereen Veden käyttö- ja perusmaksuihin ei tule korotuksia vuodelle 2024. Tampereen Vesi Oy:n hallitus on päättänyt 22.11.2023, että Tampereen Veden käyttö- ja perusmaksut pidetään ennallaan vuonna 2024.
18.8.2023
Teemme huoltotöitä Tesoman vesitornilla sunnuntain 20.8 ja torstain 24.8. välisenä aikana. Huoltotöistä johtuen vedessä saattaa esiintyä tilapäistä paineenvaiht…
16.8.2023
Teemme huoltotöitä Mustalammen pohjavesilaitoksella keskiviikon 16.8. ja torstain 17.8 aikana. Huoltotöistä saattaa aiheutua tilapäistä samentumista alueella. H…
26.7.2023
Vesimittareita vaihdetaan Tampereen Veden toimesta heinä- ja elokuussa Takahuhdin, Huikkaan ja Ruotulan alueilla. Vesimittari vaihdetaan huoltosyistä. Omakotita…
24.7.2023
Kysyimme alkukesällä asiakkaidemme mielipidettä, miten olemme onnistuneet toiminnassamme. 89 % vastaajista koki Tampereen Veden toiminnan luotettavuuden erittäin tai melko hyväksi. Olemme onnistuneet kyselyn mukaan erityisesti veden laatu- ja jakeluominaisuuksissa, jotka vastaajat arvioivat myös kaikkein tärkeimmiksi toimintaamme liittyviksi tekijöiksi.
5.6.2023
Hyödynnämme sähköistä allekirjoitusta muun muassa vesi- ja viemäriverkostoon liittymisen ja uusien vedenkäyttösopimusten käsittelyssä, sekä vesivahinkotapauksissa korvaushakemusten prosessissa. Sähköinen allekirjoitus otetaan käyttöön 7.6.2023.
30.5.2023
Amurissa vesihuoltotyöt etenevät Satakunnankadun ja Sotkankadun risteyksessä. Työmaa siirtyy risteyksestä kohti Sotkankadun eteläpäätä keskiviikkona 31.5.2023. Sotkankadulla välillä Satakunnankatu-Makasiininkatu liikenne siirtyy kadun länsireunaan työmaan ollessa itäreunalla.
23.5.2023
Amurissa vesihuoltotyöt etenevät Satakunnankadun ja Sotkankadun risteyksessä. Työmaa siirtyy keskelle risteystä keskiviikkona 24.5.2023. Länteen päin ajava liikenne siirtyy liittymän pohjoisreunaan. Järjestely liittymässä kestää viikon verran.
9.5.2023
Tällä kyselyllä toivomme saavamme sinulta arvion vesihuoltotoimintamme tasosta. Vastaamalla kyselyyn autat meitä kehittämään toimintaamme. Arvomme kaikkien vast…
3.5.2023
Mustalammen pohjavesilaitoksen uuden siiviläputkikaivon käyttöönottoa varten tehdään touko-kesäkuussa koepumppauksia.Pumppauksista aiheutuu jonkin verran haitta…
28.4.2023
Asiakaspalvelumme puhelinpalvelu on poikkeuksellisesti suljettu keskiviikkona 3.5. henkilöstön koulutuksen vuoksi. Sähköpostia voi lähettää osoitteeseen vesi.as…
13.4.2023
Väinämöisenkadulla uuden viemärin rakentamisen aikana vanha, käytössä oleva viemäri on sortunut useasta kohdasta, minkä takia uuden viemärin valmistumisen aikat…
6.4.2023
Tampereen keskustassa aloitetaan tiistaina 11.4.2023 Lapintien kiertoliittymän ja Rongankadun pyörätien rakennustyöt. Ensimmäisessä vaiheessa suljetaan Satakunnankatua autoliikenteeltä välillä Lapintie – Pellavatehtaankatu. Samaan aikaan suljetaan Rongankadun pohjoispuoli välillä Aleksanterinkatu – Rautatienkatu. Liikenne ohjataan kiertoreiteille.
5.4.2023
Amuriin rakennetaan pyöräkatua Sepänkadun ja Pirkankadun välille. Se kulkee reittiä Sepänpuistikko– Suokatu – Sotkankatu. Lisäksi uusitaan viemäriä ja vesijohtoa sekä rakennetaan hulevesiviemäreitä. Työt alkavat Sotkankadulla pääsiäisen jälkeen. Töistä on haittaa auto-, pyörä- ja jalankulkuliikenteelle, ja liikennettä rajoitetaan työnaikaisin järjestelyin.
31.3.2023
Asiakaspalvelupisteemme osoitteessa Viinikankatu 42 A on avoinna jälleen maanantaisin, kello 9.00 – 15.45. Muulloin ajanvarauksella. Ajan voi varata puhelimitse…
28.3.2023
Ruskon pintavesilaitoksella tehdään 29.3.2023 alkaen noin viikon ajan huoltotöitä ja uuden kalkkilaitteiston koekäyttöjä. Huoltotöillä ei ole vaikutusta vedenja…