Kämmenniemen siirtolinjahanke etenee

Kuvituskuva

Kämmenniemen vesi- ja viemäreiden siirtolinjahanke on edennyt yleissuunnitteluvaiheesta rakennussuunnitteluun. Yleissuunnitteluvaiheessa tehtiin muun muassa maatutkaluotauksia linjan rakennettavuuden ja maaperäolosuhteiden selvittämiseksi sekä merkittiin linja maastoon.

Rakennussuunnitteluvaiheessa kevään aikana on tehty tarkentavia maaperätutkimuksia kairauskalustolla. Vesi- ja viemärilinjojen sijaintia on tarkennettu tehtyjen maaperätutkimusten, maastokäyntien ja maanomistajilta saadun palautteen perusteella.

Rakennussuunnittelu linjojen ja vesilaitoksen saneerauksen osalta on edennyt loppusuoralle. Tarvittavia piirustuksia ja dokumentteja on laadittu. Viimeisiä tarkennuksia suunnitelmiin tehdään kesän ja alkusyksyn aikana.  

Laadittujen suunnitelmien perusteella Tampereen Veden hallitus tekee lopullisen rakentamispäätöksen. Ennen mahdollista rakentamista maanomistajien kanssa laaditaan vesihuoltolinjojen osalta sijoitussopimukset.

Hankkeen toinen yleisötilaisuus järjestetään syksyllä ja siitä tiedotetaan myöhemmin.

Hankkeen taustaa

Kämmenniemen hankkeessa rakennetaan uudet vesijohdon ja jäteveden siirtolinjat Sorilasta Kämmenniemeen. Osuuden pituus on noin 12,5 kilometriä. Tämän hetkisen tiedon mukaan linjojen rakentaminen ajoittuu vuosille 2027–2028. Lopullista rakentamispäätöstä ei ole vielä tehty. Lisäksi hankkeeseen sisältyy Kämmenniemen vesilaitoksen saneeraus. Kämmenniemen jätevedenpuhdistamon toiminta korvataan jätevedenpumppaamolla, jolla pumpataan jätevedet verkostoon Sorilassa.

Vesijohdon ja jätevesiviemärin linjaus kulkee Sorilasta Kaitavedentien-Eerolantien kautta Kolunkylään ja siitä taajaman väyliä pitkin Kämmenniemeen. Osittain linjat tulevat sijoittumaan yksityisille alueille.

Hankkeella varmistetaan laadukkaan talousveden jakelu alueella. Jätevedet johdetaan jatkossa puhdistettavaksi uuteen Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n Sulkavuoren keskuspuhdistamoon. Hankkeen etenemisestä tiedotetaan Tampereen Veden verkkosivuilla.

Hankkeen tilaaja on Tampereen Vesi Oy. Suunnittelusta vastaa Ramboll Finland Oy.

Tampereen Vesi Oy
tekninen johtaja
Jouni Hyypiä
jouni.hyypia@tampere.fi
044 298 1865

Ramboll Finland Oy
suunnittelupäällikkö
Kimmo Hell
kimmo.hell@ramboll.fi
040 502 1125