Raakkujen elinympäristöä parannetaan yhteistyöllä

Pinsiön pohjavesilaitoksen läheltä alkaa Pinsiön-Matalusjoki. Sen alajuoksulla usean kilometrin päässä joen alkupisteestä elää erittäin uhanalainen jokihelmisimpukka eli raakku. Raakun heikentynyt tila Pinsiön-Matalusjoessa herättää huolta.

”Ymmärrämme huolen raakkujen säilymisestä. Niiden elinympäristön parantamiseksi tehdään paljon yhteistyötä. Tavoitteemme on turvata sekä puhdas juomavesi että luonnon monimuotoisuus” Tampereen Veden toimitusjohtaja Juha Rintamäki kertoo.

”Olemme mukana tutkimuksissa, joissa kerätään tietoa muun muassa joen virtaamista ja vedenoton vaikutuksista jokeen. Olemme myös mukana hankkeissa, joissa edistetään ja toteutetaan vesiensuojelun toimenpiteitä Pinsiössä”, Rintamäki jatkaa.

Tampereen Veden tavoitteena on purkaa nykyinen virtaamamittauspato Jordaninojasta ja muokata Pinsiönjoen yläjuoksun mittauspatoa. Padot ovat nousueste raakkujen isäntäkaloille, joiden elinympäristön parantaminen auttaa raakkujen lisääntymistä. Lisäksi olemme tukeneet Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys (KVVY) ry:n hanketta, jossa on suunniteltu Jordaninojassa olevan tierummun muutos kalan kululle sopivaksi. Muutos toteutetaan mahdollisesti tänä vuonna.

Tuemme KVVY Yhdistyksen Kunnostus 3-hanketta vuosina 2025-2027. Ikaalisten reitille sijoittuvassa hankkeessa muun muassa edistetään ja suunnitellaan vesienhoidon toimenpiteitä myös Pinsiössä. Näitä ovat esimerkiksi kaksitasouomat, jotka parantavat joen virtausolosuhteita. Pinsiönjoen kaksitasouoman suunnitelmat valmistuvat kesällä 2026. Kaksitasouoma pyritään rakentamaan vuosien 2026–2027 aikana osana LIFE Revives -hanketta.

Pinsiön-Matalusjoki on mukana kansainvälisessä EU-rahoitteisessa LIFE Revives-hankkeessa, joka tähtää raakkujen ja sen isäntäkalojen elinolojen elvyttämiseen. Hanketta vetää Pirkanmaalla Sisä-Suomen Elinvoimakeskus. Tampereen Vesi osallistuu hankeaikana tehtäviin mittauksiin ja rahoittaa niistä osan. Jatkamme joen alajuoksun virtaama- ja laatumittauksia hankkeen jälkeen vuodesta 2027 eteenpäin.

Tutkimuksen perusteella vedenotto vaikuttaa joen yläjuoksun virtaamiin, mutta alajuoksun virtaamaan ja siten raakun elinolosuhteisiin vaikuttavat myös ilmasto, sateet sekä valuma-alueella ja joessa ajan saatossa tehdyt muutokset. Tulokset tukevat tarvetta jatkaa seurantaa ja toteuttaa kunnostustoimia koko vesistöalueella.

Virtaamamittausten tulokset löytyvät Tampereen Veden verkkosivuilta.

Lisätietoja

Tampereen Vesi Oy
Juha Rintamäki
toimitusjohtaja
050 400 7413
juha.rintamaki@tampere.fi