Vesihuoltotyöt aiheuttavat liikennejärjestelyjä Satakunnankadun ja Sotkankadun liittymässä 

Tampereen Vesi kuvituskuva 2

Amurissa vesihuoltotyöt etenevät Satakunnankadun ja Sotkankadun risteyksessä. Työmaa siirtyy keskelle risteystä keskiviikkona 24.5.2023. Länteen päin ajava liikenne siirtyy liittymän pohjoisreunaan.  Järjestely liittymässä kestää viikon verran.

Sotkankadun eteläpäästä Satakunnankadulle kääntyvä ajoneuvoliikenne voi työn aikana kääntyä vain oikealle keskustan suuntaan. Satakunnankadulta keskustan suunnasta tuleva ja Sotkankadulle kääntyvä ajoneuvoliikenne joutuu tekemään käännöksen u-käännöksellä Satakunnankadulla.

Amuriin rakennetaan pyöräkatua sekä vesijohtoja ja viemäreitä

Amurissa rakennetaan pyöräkatua Sepänkadun ja Pirkankadun välille. Se kulkee reittiä Sepänpuistikko– Suokatu – Sotkankatu.  Aluksi uusitaan viemäriä ja vesijohtoa sekä rakennetaan hulevesiviemäreitä. Töistä on haittaa auto-, pyörä- ja jalankulkuliikenteelle, ja liikennettä rajoitetaan työnaikaisin järjestelyin.

Työt valmistuvat syyskuun loppuun mennessä. Amurin koulun tonttiin rajoittuvat katuosuudet tehdään pääosin koulujen kesäloman aikana.

Amurin katu- ja vesihuoltourakan rakennuttavat Tampereen kaupunki ja Tampereen Vesi- liikelaitos. Lisäksi yhteisrakentamishankkeessa on mukana Tampereen Sähköverkko Oy. Pääurakoitsijana toimii Infra Kiri Oy.  

Lisätietoja

Tuure Lehtiniemi

Pääurakoitsija / Infra Kiri Oy :

Puhelin:

040 707 2742