Vesijohtotöitä ja muutoksia liikennejärjestelyihin Rautatienkadulla lokakuussa
Rautatienkadulla tehdään vesijohdon liitostöitä ja rakennetaan jätevesiviemäriä. Työt alkavat perjantaina 16.10. klo 22.00 ja päättyvät viimeistään maanantaina 19.10. klo 05.00.
Töiden vuoksi Rautatienkatu suljetaan moottoriajoneuvoilta Vuolteenkadun ja Otavalankadun väliseltä osuudelta. Radan ja Rautatienkadun välissä olevalle pysäköintikannelle ja kiinteistöille pääsee ajamaan Hämeenkadun suunnasta. Myös ajoyhteys Suvantokadulta Rautatienkadulle on suljettu lukuun ottamatta linja-autoja, jotka pääsevät kääntymään Vuolteenkadun suuntaan.
Työt saattavat aiheuttaa ruuhkautumista työalueen läheisyydessä etenkin lauantaina, joten viikonloppuna moottoriajoneuvoilla ajoa kannattaa välttää alueella. Junamatkustajien kannattaa varata normaalia enemmän aikaa rautatieasemalle kulkemiseen. Nopein reitti asemalle on viikonlopun aikana radan itäpuolelta Tullin alueelta.
Kävelyn ja pyöräilyn reitti säilyy ennallaan, mutta rautatieaseman puoleinen väylä on työmaan vuoksi poissa käytöstä.
Työt samalla alueella jatkuvat vielä 22.–23.10. klo 19.00–06.00, kun katu päällystetään.
Kaikkien töiden aikana paikalla on liikenteenohjaus. Hiljaisen liikenteen aikana liikennevalot eivät ole toiminnassa.
Yöllä tehtävistä töistä aiheutuu tavanomaista rakentamiseen liittyvää melua.
Työn tilaaja on Tampereen Vesi Oy ja sen toteuttaa Kreate Oy.