Verkatehtaankadun jätevesiviemärin saneeraustiedote viikoille 51-52

Viikon 51 alkupuolella saatiin tehtyä asennuskaivantojen uudelleenasennustyöt. Ohipumppauslinja on saatu purettua kokonaisuudessaan ja liikennejärjestelyt palautettua pääosin normaaleiksi pumppauslinjan matkan osalta. Ronganpuistossa pysäköintiruutuja on vielä työmaan käytössä. Itsenäisyydenkadun osalta ajosuuntana länteen, liikennejärjestelyt puretaan viimeistään 23.12. Rautatienkadulla ja Verkatehtaankadulla liikennejärjestelyitä puretaan mahdollisimman paljon, mutta pysäköintikielto joudutaan pitämään vielä voimassa kaivojen saneerauksien takia. Kaivojen kohdilla joudutaan työn takia pitämään pieniä liikennejärjestelyitä vielä voimassa.

Ennen joulua saadaan palautettua liikenne Verkatehtaankadulta Rautatienkadulle. Liikennejärjestelyjä puretaan sitä mukaan pois, kun kyseinen kohta aina valmistuu. Viikolla 52 jatkuvat kaivojen saneeraukset.

Saneeraukset jatkuvat Yliopistonkadun ja Varastokadun kohdalla

Tampereen Vesi saneeraa myös jätevesilinjaa Yliopistonkadulla. Saneerauskohteen kilpailutuksen voitti Putkistosaneeraus Eerola Oy. Työt on aloitettu viikolla 51 vanhan viemärilinjan puhdistustöillä. Ohipumppausjärjestelmien rakentaminen jatkuu viikolla 2. Sukkien asennukset aloitetaan viikolla 3. Yliopistonkadulta kääntyminen Lähteenkadulle joudutaan sulkemaan muutamaksi päiväksi ja tämän vuoksi Lähteenkatu välillä yliopistonkatu- Sahlojankatu muutetaan kaksisuuntaiseksi muutaman päivän ajaksi. Asennuskalustoa sijoitetaan Yliopistonkadulle ja tämän vuoksi kaistoja joudutaan kaventamaan. Liikenne kuitenkin toimii molempiin suuntiin.

Opiskelijankadulla tehdään myös linjojen saneeraustöitä

Opiskelijankadulla on aloitettu viikolla 51 vesihuoltolinjojen saneeraustyöt. Vesihuoltolinjat ovat kokoluokaltaan 300 ja 400 mm. Linjasto saneerataan sukitusmenetelmällä ja samalla korjataan huonokuntoiset kaivot. Asennuskalusto pyritään sijoittamaan mahdollisimman kadun reunaan, että liikenne häiriintyy mahdollisimman vähän. Saneeraukset pyritään saamaan päätökseen helmikuun alkuun mennessä.

Pahoittelemme työmaasta aiheutuvaa haittaa.

Linkki Tampereen Veden palautepalveluun

Teksti:


Liisa Mustaniemi