Verkatehtaankadun jätevesiviemärin saneerauksesta haittaa liikenteelle 1.11. alkaen

Verkatehtaankadun jätevesiviemärin saneeraus keskustassa alkaa. Työt aloitetaan maanantaina 1.11. jätevesiviemärin ohipumppausputkiston rakentamisella ja kaivuutöillä. Verkatehtaankadun jätevesiviemäri on yksi Tampereen pääviemäreistä ja saneerauksen tarpeessa. Saneerattavan viemäriputken halkaisija on noin kaksi metriä ja sen pituus 360 metriä. Samalla saneerataan myös matkalla olevat kaivot, joita löytyy 7 kappaletta.

Ohipumppausputkisto rakennetaan, jotta jätevesiputkessa päästään ylipäätään työskentelemään. Ohipumppausreitin pituus on noin 400 metriä. Putket kulkevat maan pinnalla Itsenäisyydenkadulta Rautatienkadun ja Rongankadun kautta Tuomiokirkonkadulle. Tästä johtuvista liikennejärjestelyistä aiheutuu liikkujille haittaa.

Viemäriputken saneeraus sujuttamalla aloitetaan, kun ohipumppaus- ja kaivuutyöt on tehty. Verkatehtaankadun jätevesiviemärin saneeraus tehdään kaivamattomalla menetelmällä, eli vanhan viemärin sisään sujutetaan uusi putki. Töiden arvioidaan valmistuvan joulukuun loppuun mennessä. Viimeistelytyöt tehdään kevään 2022 aikana.

Pahoittelemme töistä aiheutuvaa haittaa.

Työn tilaajana on Tampereen Vesi ja sen toteuttaa Putkistosaneeraus Eerola Oy.

Tiedotteeseen lisätty kartta 1.11.2021

Linkki Tampereen Veden palautepalveluun

Saneerauksen viikkotiedotteeet. Klikkaa sivulla kohdasta häiriötiedotteet.

Teksti:


Liisa Mustaniemi