Tahmelankadulla saneerataan viemäriverkostoa viikolla 44

Saneeraustyössä vanhaan viemäriin asennetaan paikalleen kovetettava sisäpuolinen putki viemärikaivojen kautta. Saneerausmenetelmä ei vaadi linjojen kaivamista. Työt tehdään viikon 44 aikana. Menetelmä edellyttää yhtäjaksoista työskentelyä, joten häiriötä aiheuttavaa työtä voidaan joutua tekemään myös ilta-aikaan. Työt aiheuttavat haittaa liikenteelle. Alueen asukkaille on jaettu tarkempi tiedote asiasta.

Viemäreiden saneeraus on välttämätöntä niiden toiminnan varmistamiseksi: näin estetään viemärilinjojen tukokset ja sortumat, sekä jätevesien pääsy ympäristöön. Työn tilaajana on Tampereen Vesi ja sen toteuttaa Aarsleff Oy.

Pahoittelemme töistä aiheutuvia haju- ja meluhäiriöitä sekä asennuskaluston mahdollisesti aiheuttamaa haittaa liikenteen sujuvuudelle.

Lisätietoja



Jukka Palonperä

Puhelin:

050 413 1885

Teksti:


Liisa Mustaniemi