Amurissa vesihuoltotyöt etenevät kohti Sotkankadun eteläpäätä 

Tampereen Vesi kuvituskuva 2

Amurissa vesihuoltotyöt etenevät Satakunnankadun ja Sotkankadun risteyksessä. Työmaa siirtyy risteyksestä kohti Sotkankadun eteläpäätä keskiviikkona 31.5.2023. Sotkankadulla välillä Satakunnankatu-Makasiininkatu liikenne siirtyy kadun länsireunaan työmaan ollessa itäreunalla.

Satakunnankadulla Sotkankadun risteyksessä ajoneuvoliikenne kulkee edelleen liittymän pohjoisreunalla työmaan takia. Sotkankadun pohjoispää on vielä suljettu ajoneuvoliikenteeltä, seuraavaksi tällä osuudella tehdään kadun pintatyöt.  Kun vesihuoltotyöt valmistuvat Sotkankadun eteläpäässä välillä Satakunnankatu-Makasiinkinkatu noin kahden viikon päästä, siirretään ajoneuvoliikenne kadun länsipuolelle ja itäpuolella aletaan tehdä kadun pintatöitä.

Amuriin rakennetaan pyöräkatua sekä vesijohtoja ja viemäreitä

Amurissa rakennetaan pyöräkatua Sepänkadun ja Pirkankadun välille. Se kulkee reittiä Sepänpuistikko– Suokatu – Sotkankatu.  Aluksi uusitaan viemäriä ja vesijohtoa sekä rakennetaan hulevesiviemäreitä. Töistä on haittaa auto-, pyörä- ja jalankulkuliikenteelle, ja liikennettä rajoitetaan työnaikaisin järjestelyin. Työt valmistuvat syyskuun loppuun mennessä. Amurin koulun tonttiin rajoittuvat katuosuudet tehdään pääosin koulujen kesäloman aikana. Amurin katu- ja vesihuoltourakan rakennuttavat Tampereen kaupunki ja Tampereen Vesi- liikelaitos. Lisäksi yhteisrakentamishankkeessa on mukana Tampereen Sähköverkko Oy. Pääurakoitsijana toimii Infra Kiri Oy.

Lisätietoja

Tuure Lehtiniemi

Infra Kiri Oy:

Puhelin:

040 707 2742

Teksti: Tarja Nikupaavo-Oksanen