Adis ja Mikko vaihtavat etäluettavia mittareita kesän ajan

Tampereen Veden mittaripuolella teknisen alan harjoittelijoina työskentelevät kesän 2025 Adis Kadic ja Mikko Toivonen. Työn keskeisin tehtävä on vaihtaa vesimittareita omakotitaloihin ja taloyhtiöihin. Vanhojen mekaanisten mittareiden tilalle asennetaan digitaaliset, etäluettavat mittarit, jotka helpottavat niin asiakkaiden kuin vesilaitoksenkin arkea.

Yhden mittarin vaihto vie noin vartin, ja päivän aikana mittareita ehditään vaihtaa noin 5–10 kappaletta työparia kohden. Työtä kuitenkin hankaloittaa vesimittareiden sijainti.

– Välillä on ollut vähän hankalia paikkoja, mutta kyllä kaikki on aina saatu vaihdettua, kertoo Mikko.

Myös asiakaspalvelu on tärkeä osa työtä. Mittarinvaihdon jälkeen asiakas saa lapun, jossa kerrotaan tehdystä työstä sekä vanhan mittarin lukema.

– Jos asiakas sattuu olemaan paikalla, niin vaihdetaan muutama sana ja vastataan kysymyksiin, kertoo Mikko.

Kuuma kesä on tuonut mukanaan joitain yhteydenottoja asiakkailta, sillä he ovat epäilleet vesimittarin olevan rikki.

– Nyt on tullut soittoja, että vesimittari vuotaa. Todellisuudessa se hikoilee, tämä kuuma keli tekee sen, kertoo Adis.

Työyhteisö tekee kesästä onnistuneen

Adis ja Mikko ovat osa isompaa tiimiä, ja työparit vaihtelevat lomien mukaan. Molemmat kehuvat Tampereen Veden työilmapiiriä.

– Täällä on kivoja hommia ja hyvä työyhteisö, Mikko toteaa.

Adiksella on taustalla monipuolinen kokemus erilaisista huoltotöistä ja hän työskenteli Tampereen Vedellä jo viime vuonna verkostopuolen sijaisuudessa.

 Putkiasentajaksi opiskelevalla Mikolla opinnot ovat jo loppusuoralla. Hänelle tämä on jo toinen kesä mittaripuolella.

– Opinnoista on ollut kyllä hyötyä tässä työssä, Mikko kertoo.

Kaikki Tampereen vesimittarit vaihdetaan etäluettaviksi

Etäluettavia mittareita vaihdetaan kaupunginosa kerrallaan kaikkiin kiinteistöihin, joissa on vielä vanhanmallinen mekaaninen mittari.

Etäluettavia mittareita on vaihdettu tänä vuonna jo yli 2000 kappaletta. Adis ja Mikko arvelevat, että he ovat olleet mukana vaihtamassa satoja.

– Ei ole mitään hajua, montako mittaria on tullut jo kesän aikana vaihdettua. Ei olla tarkkaa määrää laskettu, Adis nauraa.