Liittymismaksun määrittelee liittymismaksuperusteen syntymisen ajankohta. Lasku muodostuu, kun liittymissopimus (vesisopimus) on tehty. Liittymismaksun lisäksi kiinteistön omistajan on huomioitava tonttijohtojen rakentamisesta aiheutuvat kustannukset, joita ovat tonttijohtojen etukäteen rakennetut alkuosat sekä tonttivesijohdon jatkaminen tonttirajalta vesimittarille (ks. hinnasto).
Ennen 1.8.2000 liittyneiltä kiinteistöiltä ei ole veloitettu liittymismaksua, ks. kohta Lisäliittymismaksu ja rakennuksen purkaminen.
Liittymismaksun määräytymisen perusteena on kiinteistön asemakaavan mukainen kokonaisrakennusoikeus kerrottuna kiinteistötyypeittäin määritellyllä kertoimella. Kertoimet on esitetty alla olevassa taulukossa.
Asemakaavan sallimat, uudisrakennusten kerrosalaan sisältyvät muut tilat huomioidaan laskennassa käyttäen perusteena koko rakennettavaa uutta kerrosalaa.
Liittymismaksun laskennassa käytetään seuraavaa kaavaa:
L = K x Y x A, jossa
L = kiinteistön liittymismaksu (€)
K = kiinteistötyypin mukainen kerroin
Y = yksikköhinta (erikseen vedelle ja jätevedelle) (€/m2)
A = rakennusoikeus (m2)
Liittymismaksun kertoimet
| Kiinteistötyyppi | Kerrosala (m2) | Maksuperuste | Kerroin (K) |
|---|---|---|---|
| Erillinen pientalo | ≤250 | Tasataksa | 6 |
| Erillinen pientalo | >250 | Rakennusoikeus | 6 |
| Rivi- tai ketjutalo | ≤500 | Tasataksa | 4 |
| Rivi- tai ketjutalo | >500 | Rakennusoikeus | 4 |
| Asuinkerrostalo | Rakennusoikeus | 3 | |
| Toimisto-, teollisuus-, liike-, varasto-ym. rakennukset | Rakennusoikeus | 3 |
Asemakaavan ulkopuolella liityttäessä liittymismaksu määräytyy kerrosalaan sisältyvät muut tilat huomioiden, jolloin laskennassa perusteena on koko rakennettu tai rakennettava uusi kerrosala. Laskentatapa valitaan kyseisen kiinteistötyypin mukaisesti.
Lisäliittymismaksu ja rakennuksen purkaminen
- Lisäliittymismaksua veloitetaan kiinteistöä laajennettaessa tai kiinteistötyypin muuttuessa. Lisäliittymismaksu veloitetaan sellaisista laajennettavista rakennuksista tai lisärakennuksista, joista ei ole veloitettu liittymismaksua, tai rakennusoikeuden lisääntyessä, kun kerrosala kasvaa yli 100 kerros-m2.
- Aiemmin maksettu liittymismaksu huomioidaan uudisrakennuksen liittymismaksussa: Kun kiinteistöllä sijainnut rakennus puretaan ja paikalle rakennetaan uusi rakennus, on kyse uudisrakentamiseen verrattavasta rakentamisesta, jota liittymismaksu koskee riippumatta siitä, rakennetaanko uusia tonttijohtoja.
- Liittymismaksu on Tampereella otettu käyttöön 1.8.2000. Tätä aiemmin liittyneiltä kiinteistöiltä liittymismaksua ei ole veloitettu, joten niitä koskevaa hyvitettävää liittymismaksua ei esitetä liittymismaksulaskelmassa.
- Kiinteistötyypin muuttuessa veloitetaan lisäliittymismaksu kiinteistön rakennusoikeuden ja uuden kiinteistötyypin mukaan. Jos kiinteistö on jo maksanut siirto- ja palautuskelpoisen liittymismaksun, se hyvitetään uuden maksun laskennassa. Perittyä liittymismaksua ei kuitenkaan hyvitetä kiinteistön käyttötarkoituksen muuttuessa halvempaan maksuluokkaan.