Verkoston saneeraus kaivamattomilla menetelmillä säästää ympäristöä
Vesijohtojen ja viemäreiden saneeraaminen tuo helposti mieleen koko kadun mittaiset avokaivannot. Aina koko katua ei kuitenkaan tarvitse kaivaa auki, sillä kaivamattomilla menetelmillä putket voidaan uusia ja kunnostaa maan alla siten, että kaivantoja tarvitsee tehdä huomattavasti vähemmän.
Kaivamattomissa menetelmissä on paljon hyötyjä. Esimerkiksi maansiirto- ja työmaakoneiden hiilidioksidipäästöt ovat pienemmät, kun kaikkea maata ei tarvitse kaivaa, kuljettaa pois ja tuoda takaisin. Lisäksi kadunkäyttäjät ja luonto säästyy vähemmillä haitoilla.
Tampereen Vesi hyödyntää verkostojen saneerauksissa useita kaivamattomia menetelmiä. Ne perustuvat joko sukitukseen, sujutukseen tai poraukseen. Menetelmä valitaan aina saneerattavan putken ja kohteen mukaan.
Uusi elämä vanhalle viemärille sukittamalla
Viemäreitä voidaan saneerata esimerkiksi sukittamalla. Menetelmässä vanhan viemärin sisälle asennetaan sukka, joka kovetetaan putken sisäpinnalle. Koko putkilinjaa ei tarvitse kaivaa esiin, vaan työssä tarvitaan vain pienet aloitus- ja lopetuskaivannot.
Eräässä Tampereen Veden kohteessa saneerattiin kaksi vierekkäistä, halkaisijaltaan 1 400 millimetrin betoniviemäriä. Noin 180 metriä pitkään putkeen asennettava sukka painoi peräti 65 tonnia, mutta se pystyttiin asentamaan koko matkalle yhdellä kertaa. Itse asennus kesti noin kolme tuntia ja sukan kovettaminen kuumalla vedellä noin kaksi vuorokautta.
Tutustu sukittamiseen Tampereen Veden somevideolta!
Viemäri voidaan rakentaa myös pala kerrallaan
Toinen vaihtoehto on pätkäsujutus. Siinä vanhan viemärin sisään asennetaan uusi putki lyhyistä putkiosista.
Yhdessä Tampereen Veden hankkeessa vanhan 1 000 millimetrin betoniviemärin sisälle asennettiin uusi 450 millimetrin muoviviemäri. Käytetyt putkiosat olivat 500 millimetriä pitkiä. Putkien liitoksiin asennetuilla tiivisteillä estetään vuotovesien pääsy virtausputkeen sekä jäteveden pääsy putkesta ulos.
Vanhan vesijohdon tilalle uusi
Myös vesijohtoja voidaan saneerata ilman koko putkilinjan kaivamista esiin. Yksi tapa on pakkosujutus, jossa vanha putki halkaistaan ja sen tilalle vedetään uusi putki. Menetelmä mahdollistaa myös putkikoon kasvattamisen. Esimerkiksi 100 millimetrin valurautaputki voidaan korvata 150 millimetrin SG-putkella. Työ edellyttää, että vetokaivantoja on noin 70–150 metrin välein. Katso video pakkosujutuksesta Tampereen Veden somesta!
Pitkäsujutuksessa vanhaa putkea puolestaan ei halkaista. Sen sisälle vedetään vaijerin tai vetotankojen avulla uusi, halkaisijaltaan pienempi putki.
Uusi reitti voidaan tehdä poraamalla
Jos olemassa olevaa putkea ei pystytä hyödyntämään, uusi reitti voidaan joissakin kohteissa tehdä maan alle poraamalla.
Suuntaporauksessa vetotanko porataan maanpinnalta haluttuun syvyyteen ja edelleen aloituskaivannosta vetokaivantoon. Tämän jälkeen vesijohto kiinnitetään vetotankoon ja vedetään porattua reittiä pitkin paikalleen.
Mikrotunneloinnissa puolestaan putki porataan maahan ja ohjataan suunniteltuun sijaintiin. Menetelmässä tarvitaan vain yksittäisiä kaivantoja, minkä vuoksi työmaan vaikutukset maan pinnalla jäävät pienemmiksi. Suomessa mikrotunnelointi on vielä varsin harvinainen menetelmä. Tutustu mikrotunnelointiin Tampereen Veden somesta!